Kiertuepäiväkirja / Diarrhée de tour, pt I
24.02.2015 11:26Varjobaari, Tampere 20.2.2015
(aka Ville menettää neitsyytensä ja maailman pisin soundcheck)
Läpi synkän ja pimeän talven orkesterimme ajoi uutta basistia sisään ja vihdoin koitti se päivä jota kaikki olimme hartaasti odottaneet. Uhkaavan deadlinen lähestyessä lailla tykkimiehen ohjastaman junan totesimme bassotaiturin hallitsevan biisit ja päästimme miehen vapaaksi häkistä, jossa mies oli opetellut bassonsoittoa siitä saakka kun pahaa aavistamatta basistin pestin hyväksyi. Keikka-aamu oli käsillä. Bändin Itä-Suomessa majaileva puolisko matkasi Kuopiosta kohti Tamperetta kahdella autolla, keikkabussiksi saimme ystävällisesti Esalta lainaksi tyylikkään Chevyn, jonka perään asennettiin vielä keikkakalustoa täyteen ahdettu kärry. Tien päältä rumpalimme Taisto soitti huolestuttavan puhelun:
– “Sattuisitko tietämään ketään kenellä olisi kookasta autoa, joka pystyisi hinaamaan perässään Chevyä ja peräkärryä?”
– “En…”, vastasin pyyhkien kylmiä hikikarpaloita otsaltani.
Naurunremakka paljasti onneksi että tällä kertaa ei onneksi ollut tosi kyseessä. Huokaisin helpotuksesta, kun pojat ilmoittivat matkan taittuneen ongelmitta ja olevansa hyvissä ajoin perillä. Matkassa oli Taiston ja Esan lisäksi miksaajanamme tämän viikonlopun keikoilla toimiva äänialan ammattilainen Timo Pönni. Lastasin kitarakamat, mikkiständejä ja pari kitaratelinettä autooni ja suuntasin Ylöjärveltä Hervantaan.
“Kerrankin ajoissa”, tuumailin, kun kaarsin Varjobaarin pihaan ja näin tuttuja naamoja jo innokkaina roudaamassa kalustoa ravintolaan. Keikan oli määrä alkaa klo 22.30 ja paikalla oltiin jo klo 17.30. Varasimme aikaa hyvin, koska illalla soitti lisäksemme pari muutakin bändiä, ja useamman bändin soundcheckit tunnetusti vievät aikaa. Klo 18 kamat oli kannettu sisään ja suurin osa kalustosta paikallaan, miksaajamme Pönni oli jo laittanut lavaa kuntoon, valomies-Eetun loihtiessa tilaan rock-spektaakkelille sopivaa tunnelmavalaistusta. Keikkaneitsyytensä Ode In Blackin riveissä illalla menettävä Ville viritteli mittatilaustyönä tehtyä uljaan punaisena lavalta paistavaa Monster -bassokalustoaan kuntoon.
- Ville ja punainen hirviö
Kun suurin osa työstä oli tehty, paikalle saapui baarimikko, joka ilmoitti että “hän miksaa tänään kaikki bändit”. Asiasta ei voinut neuvotella, vaikka ennakkoon olimme Varjobaarin kanssa sopineet käyttävämme omaa miksaajaa. Tunnelmaa latisti entisestään se, että paikan päältä olisi löytynyt Behringerin X32 -digitiski, joka miksaajallemme oli hyvin tuttu. Laitetta ei kuitenkaan saanut käyttää, koska “ei sitä kukaan osaa käyttää”. Vaikka miksaajamme tarjoutui opastamaan sen käytössä ei asiasta voitu sen suuremmin neuvotella. Analogisella pikkutiskillä siis mentäisiin tänään. Tarjosin pettyneelle miksaajallemme oluen ja alistuneina vetäydyimme takahuoneeseen odottamaan soundcheckin alkua. Kalusto oli jo kytkettynä monitoreja lukuunottamatta ja bänditkin paikalla. “Tuskinpa tässä enää pitkään menee ennen kuin päästään saundia hieromaan”, tuumailimme. Vaan toisin kävi; vierähti tunti, toinenkin, eikä PA:sta ollut kuulunut pihaustakaan. Keikasta sopinut Juhani kävi tiedustelemassa moneltako soundcheck mahdollisesti alkaisi. “Klo 20”, vastasi baarimikko. Kello löi 20 eikä mitään tapahtunut. Klo 20.30 takahuoneeseen kannettiin bändeille evästä, jota mutustelimme tuumaillen milloinkohan alkaisi tapahtua.
- Odottelun ytimessä
Hieman ennen yhdeksää alkoi vihdoin lavalla näkyä liikehdintää: baarimikko suuntasi lavalle ja kytki ne pari piuhaa, mitkä vielä oli kytkemättä. Viimeisenä soittavan Sledgen rumpali suuntasi lavalle ja istui rumpujakkaran taakse. Soundcheck oli alkamassa! Odottava tunnelma tiivistyi ja bändit kokoontuivat baarin puolelle kuuntelemaan mitä tiskin takana oleva velho saisi loihdittua PA:sta esille. “Virveliä!”, kaikui komento baaritiskin takaa. Pari tunkkaista virveliniskua tuli PA:sta läpi.
-“Sitten basaria!”, kaikui käsky tiskin takaa. Muutaman polkaisun jälkeen rumpucheck oli ohi. “Tehokas kaveri kun hoitaa rumpujen saundit alta kahdessa minuutissa”, mietin. Valitettavasti saundit kuullosti ulospäin siltä kuin joku olisi hakannut peltipurkkia ja polkenut pahvilaatikkoa. Sledge veti laulucheckin vailla monitoreja, Pönniä kun kiellettiin alkuillasta niitä asentamasta eikä parin tunnin odottelun aikana niitä kukaan muukaan käynyt kytkemässä.
Suuntasimme Taiston kanssa kauppaan. Palatessamme tovin kuluttua takaisin Iinan 1:n illan juttu teki omaa soundcheckiään. Yksittäinen monitori oli saatu kytkettyä laulajalle lavan eteen. Kuopiosta roudaamamme monitorit nyhjöttivät orpoina nurkassa. Kello oli jo paljon ja showtime lähestyi. Koitti meidän vuoromme. Kävin varoittamassa baarimikkoa että käytämme taustanauhaa. “Tuleeko sieltä jotain tärkeää?”, kyseli baarimikko. “Kyllä, mm. taustalauluja ja syntikoita, akustisia kitaroitakin paikotellen”, vastasin ja baarimikon kasvoille nousi hieman pettynyt ilme. Teimme pikaisen linjacheckin ja Taisto viritteli taustanauhaa toimintaan. Lauluja ei kuulunut lavalle ollenkaan.
Skippasimme alkunauhan ja testasimme ekan biisin verran taustanauhaa, jonka aikana lavalle tuli viesti että samalla voisitte itseasiassa vetää koko keikan. “Jaahas”. Yleisö vaikutti yhtä hämmentyneeltä kuin mekin. Soundcheckin aikana vedetyn aloitusbiisin jälkeen Pasi spiikkasi yleisölle että “soundcheck jatkuu seuraavaksi kappaleella Goodbye!” Pidättelin naurua.
- Pasi liekeissä
Kaikesta illan aikana kohtaamastamme ynseästä kohtelusta suivaantuneena ekat rallit sujuivat kaameasta lavabalanssista huolimatta yllättävän raivokkaalla meiningillä. Tilannetta ei suinkaan helpottanut se, että Pasin pyydettyä edes hieman laulua monitoriin, lavasaundi puhkesi kakkaan kyseisen monitorin sanoessa sopimuksensa irti. Loppusetin ajan monitorista kuului ainoastaan häiritsevää pörinää. “When we’re in town speakers explode”, vai miten se menikään?
Yleisön seasta bongasin miksaaja-Pönnin, jonka kasvoilta paistoi suunnaton turhautuminen. Ilmeisesti saundimaailma oli ulospäin samanlaista kuraa kuin lavalla. Kahdeksan biisin mittaisen soundcheckin jälkeen kannoimme soittimet takahuoneeseen. Kävin ehdottamassa josko paskaksi menneen monitorin vaihtaisi toimivaan, meillä kun ehjiä monitoreja oli matkassa useampia kappaleita, ja illalla olisi vielä pari muutakin bändiä soittovuorossa. “Ei tässä mitään aleta vaihtamaan”, kuului tyly vastaus.
-Iiro / Ode In Black
Leave a Reply