Kiertuepäiväkirja / Diarrhée de tour, pt. III
03.03.2015 10:49Ravintola Urho, Pielavesi 28.2.2015
(aka alastoman moottorikelkkamiehen seikkailut ja ameriikan meininkiä)
Viikko oli jo ehtinyt vierähtää edellisestä keikasta Salon Prockiksessa ja taas oli aika pakata orkesteri autoihin ja suunnata tien päälle. Keikkaa edeltävästi suurin jännitys tuntui kohdistuvan siihen, menisikö rumpalimme Taiston toisen bändin, Rosy Dreamin, keikkapaku katsastuksesta läpi. Kyseinen luotettava sotaratsu oli jo aikaisemmin ollut meillä kertaalleen lainassa legendaarisella Euran Osmantuvan keikalla, jolloin pakettiauton takaosaston oven kieltäytessä aukeamasta kalusto purettiin lopulta ulos etuikkunasta. Tätä taustaa vasten peilaten ei tullut yllätyksenä että katsastusmiehellä oli omat vaateensa ennen kuin hän olisi valmis kaivamaan leimasimensa esiin. Ilmeisesti kesärenkailla ajamista Itä-Suomen jäisillä teillä ei voinut katsoa läpi sormien, eikä kuljettajan edessä olevista polkimista se keskimmäinen saisikaan toimia jatkossa enää pelkkänä koristeena. Pikavauhdilla suoritetun jarruremontin ja talvirenkaiden hankinnan myötä ystävällinen katsastusmies lopulta armahti meitä ja elämää nähnyt paku sai kuin saikin leiman jälleen vuodeksi eteenpäin.
Oman jännitysmomenttinsä viikonlopun keikkaan toi myös spekulaatiot siitä, palaisiko pikaisesti Bostonissa piipahtanut toinen kitaristimme Juhani ajoissa Suomen maan kamaralle. Villien huhupuheiden mukaan Bostonissa mies kävi neuvotteluja mm. Aerosmithin kitaristin pestistä. Kun lopulta varmistui, että mies totta tosiaan oli saapunut kotimaahan, tuumailimme keskuudessamme jaksaiko jetlagista kärsivä kitaristimme illalla veivata sooloja, vai olisiko miehellä kädet liian väsyneinä kun on lentänyt koko matkan Amerikasta Suomeen?
Pakkauduimme Ylöjärvellä järkevään perheautooni Toyota Celicaan, joka imaisi sisäänsä vaivatta soittimet, taustanauhan, ständejä, vaihtovaatteita täynnä olevat reput ja kassit ja kolme ihmistä. Tilaihmeenä kunnostautunut Celica herätti vetoisuudellaan ihmetystä jo kesällä kun käytin autoa jääkaapin kuljettamiseen Pirkkalan verkkokauppa.comista kotiin. Navigaattoriin määränpääksi näpyttelimme Suonenjoen rautatieaseman, jonne Juhanin oli määrä saapua Espoosta junalla. Muutaman pysähdyksen taktiikalla saavuimme Suonenjoelle tyylikkäästi vain muutamia minuutteja myöhässä. Juhani pakkautui autoon ja alkoi tarinoida edesottamuksistaan Bostonissa.
Suomalaismiehelle amerikkalainen palvelukulttuuri oli tuntunut vieraalta. Salon keikalta Juhani oli jatkanut matkaansa hotellin kautta vähillä yöunilla Helsinki-Vantaan lentoasemalle, josta lensi toiselle puolelle maapalloa. Amerikan päässä lentokentältä matka taittui majoitustiloihin taksilla. Saavuttuaan lopulta perille hotelliinsa matkustettuaan kymmeniä tunteja ja kymmeniä tuhansia kilometrejä ja valvottuaan miltei pari päivää yhtä soittoa, kitaristimme oli varustettu deluxe-malliston silmäpusseilla, joista Jari Porttilakin olisi ollut kateellinen. Kaiken kaikkiaan mies muistutti tässä vaiheessa ulkoisesti enemmän “Walking Dead” -sarjasta revittyä rivizombia kuin ihmistä. Hotellin respassa hän marssi tiskille, jossa vastaanottovirkailija paljasti tekopirteän hymyn ja aloitti jutustelun kysymällä reissussa rähjääntyneeltä miesrauniolta: “How are you, sir?” Ensimmäinen ajatus Juhanin mielessä oli ollut että “mitä, vittuileeko tuo?” Juhani oli tuijottanut valkaistuin hampain hymyilevää miestä pitkään silmiin ja vaivaannuttavan hiljaisuuden jälkeen jurosti tokaissut että “I have a reservation” ja jatkanut huoneeseensa. Amerikkalainen small-talk -kulttuuri herätti muutenkin debattia: miten kysymykseen “How are you?” pitäisi tässä vaiheessa vastata? “I haven’t slept in 48 hours, I’m tired, pissed off, a little hung-over, hungry & I need to take a dump… How are you?”
Suonenjoelta jatkoimme matkaa Urho Kekkosen synnyinseudulle Pielavedelle. Illan keikkapaikkana toimisi siis osuvasti nimetty ravintola Urho, joka päiväsaikaan toimi myös lounasravintolana. Paikan avajaiset olivat olleet marraskuussa, ja siitä lähtien Urhossa oli ollut useampia bändejä soittamassa. Live-musiikkiin erikoistuneita paikkoja ei liialti tänä päivänä avata, joten sikäli paikka vaikutti hyvinkin mielenkiintoiselta. Kurvasimme Ravintola Urhon pihaan hyvissä ajoin noin puoli viiden maissa ja astelimme sisään. Ravintolassa oli suuri sali, jonka reunalla oli hyvän kokoinen lava. Baarin henkilökunta oli ystävällistä ja tarjosi väsyneille matkaajille maittavan lounaan joka koostui entrecôte -leikkeistä, valkosipuliperunoista ja täytetyistä paprikoista. Illan majoitus järjestyisi gasthaus-tyyppisessä rivitalossa 10 km:n päässä Panganrannassa, jonne oli mahdollista mennä jo soundcheckin jälkeen odottamaan keikkaa.
- Ravintola Urho
Bändin Kuopiosta käsin matkaavan jaoston saavuttua pelipaikalle PA-kaluston kera ryhdyimme hommiin. Liki 400 km autossa istuneena karistin “bussijalat” ripeällä roudaamisella. Soittokamat pystytettiin alta aikayksikön ja selvisimme n. sata kiloa painavien PA-subbarien kantamisesta vain muutamalla välilevyn pullistumalla. Roudausta seurasi sivusta hieman päihtyneessä tilassa ollut paikallinen herrasmies, joka esittäytyi kertomalla olevansa itsekin Urho Kekkosen sukua. Hän esitti hartaan pyynnön, että illalla soittaisimme Led Zeppeliniä, erityisesti ikivihreä klassikko “Living Loving Maid” oli toivelistalla. Lupasimme harkita asiaa. Ilmassa oli suuren urheilujuhlan tuntua. Basistimme Ville oli tuonut keikalle koeajoon omistamansa komean efektilankun, jonka avulla oli tarkoitus kompressoida bassosaundia. Virittelimme taustalakanan valotrussien väliin ja varmistimme että tällä kertaa taustanauhaa toistavan läppärin virtajohto pysyisi paikallaan.
- Ville ja Teemu säätävät bassosaundeja kohdilleen
- Soundcheck
Soundcheck sujui vaivatta ja pysyimme hyvin aikataulussa. Sulloimme tyhjät laatikot pienehköön takahuoneeseen, ja totesimme että viisainta olisi siirtyä gasthausiin odottelemaan keikan alkua. Aikaisemmin olimme jo sopineet että bändimme läntisen ja eteläisen Suomen jaosto yöpyisi Panganrannassa, muut jatkaisivat keikan jälkeen Kuopioon. Pienehkön etsimisen jälkeen löysimme lopulta meitä lukuunottamatta täysin tyhjillään olevan gasthausin, ja siirryimme keittiön virkaa toimittavaan eteisaulaan tappamaan aikaa. Rumpalimme Taisto esitteli hankkimaansa laskurilla varustettua rumpupädiä. Nopeasti kaikki vuorollaan kävivät haasteen kimppuun; montako iskua saat pädiin 15 sekunnin aikarajan aikana? Hiki hatussa kukin vuorollaan kävi pädiä takomassa, joskin vähemmän yllättäen Taisto vei kirkkaasti voiton takomalla kapulalla pädiin reilusti yli 200 iskua viiteentoista sekuntiin. Palkinnoksi tästä lupasin säveltää Taistoa ajatellen biisin, jossa olisi 15 sekuntia kestävä, n. 200 iskua sisältävä filli.
- Taisto, pädi ja > 200 lyöntiä / 15 sekuntia
Valomies-Eetu toimi illan DJ:nä toistaen perinteitä kunnioittaen iPadillä Spotifysta Stina Girsin, Kaija Koon, Jannan, Turmion Kätilöiden ja Uniklubin klassikkoja. Jossain vaiheessa bändin Kuopion jaoston kuskina toiminut Tero tavoitti ystävänsä, joka ilmeisesti asusteli lähimailla. Ystävänsä lupasi piipahtaa vierailulla luonamme, joskin ilmoitti olevansa paraikaa saunomassa. Illan vietto jatkui rauhallisena, kunnes äkillisesti ulkoa alkoi kuulua moottorikelkan ääntä. “Ei jumalauta…” kuului nurkasta, kun Teron tuttu pöllähti sisään verhoutuneena ainoastaan pyyhkeeseen ja mottorikelkkakypärään. “Suottapa tuota päällensä pukemaan, eihän ulkona ole edes kylmä”, mies julisti. “There’s no ves like Pielaves”, naurahdin mielessäni.
- “Eihän siellä ole edes kylmä…”
Kellon lähestyessä yhtätoista totesimme olevan aika siirtyä takaisin keikkapaikalle. Alustavasti keikan oli kaavailtu alkavan 23.30-00.00 välillä. Marssiessamme takahuonetiloihin havaitsimme paikalla olevan jo suht hyvin porukkaa, ja yleisö suorastaan lisääntyi silmiemme alla. Takahuoneessa biisien nimiä alati unohteleva Taisto esitteli visiotaan bändin seuraavasta coverista:
– “Se olis tiukka coverina se… Mikä se nyt on… Twisting sobriety?”
– “Mikä? Twisting society?”, joku jatkoi taaempaa.
– “Mikäs biisi se sellanen Fisting society oikein on? Kuullostaa arvelluttavalta…”
Kellon lyödessä 23.45 marssimme lavalle. Yleisöä oli kiitettävästi paikalla. Alkunauha pärähti käyntiin, ja pyöri ansiokkaasti loppuun tällä kertaa katkeamatta. Täysin vailla teknisia ongelmia ei kuitenkaan tänäiltana selviydytty: bassovoittoisen alkunauhan aikana PA:n subbariosasto kyykkäsi, eikä parin ekan biisin aikana bassoja juuri erottunut. Suht nopsaan miksaajamme Teemu sai kuitenkin ongelman korjattua ja kolmannen biisin kohdalla alakerrasta alkoi kuulua tuttua basisti-Villen punaisen Monsterin möyrintää. Jossain vaiheessa keikkaa Juhanin vahvistin myöskin päätti ryhtyä pitämään mykkäkoulua vailla sen suurempaa syytä. Juhanin käytettyä vahvistinta standby:lla, ongelma korjaantui ainakin väliaikaisesti. “Huoltohommia tiedossa”, tuumailimme keikan jälkeen ja sovimme että käytän vahvistinta Tampereen Musacornerissa huollossa ennen seuraavia keikkoja. Yleisö vaikutti pitävän keikasta ja “My Angelin” aikana jokunen rohkea innostui jopa valssaamaan lavan edessä. Keikan aikana Pasi nauratti yleisöä esittellessään bändiä: “Jos tänä iltana vaikuttaa siltä että touhussa on mukana vähän ameriikan meininkiä, johtuu se siitä että kitaristimme Juhani Saarinen saapui tänne suoraan Bostonista…”
- Pasi tunnelmoi keikalla
Onnistuneen keikan jälkeen roudaus sujui hyvissä tunnelmissa ja Itä-Suomen jaoston jatkettua matkaa Kuopioon vetäydyimme Panganrantaan ja pääsimme lopulta aamukuuden aikoihin nukkumaan. Herätyskello pärähti soimaan klo 10 ja heitimme Juhanin Kuopion rautatieasemalle, josta hän jatkoi matkaansa Espooseen. ltapäivällä raahattuaan painavat kitarakamansa väsyneenä ja univelkaisena bussipysäkiltä kotiin Juhani lisäsi bändin sisäisen Facebook -ryhmän seinälle lakonisen päivityksen, jossa totesi että “#€%&, näis hommis menee kyllä rahat ja terveys”, varustettuna seuraavalla kuvalla:
– Iiro / Ode In Black
😀 😀 😀