Kiertuepäiväkirja / Diarrhée de tour, pt. V
15.04.2015 11:37HulluMylly, Vieremä 11.4.2015
(aka tuntematon pikajuoksija ja kadonneen peräkärryn arvoitus)
Muutaman viikon tauon jälkeen oli taas aika satuloida hevosemme ja suunnata keikkatantereelle. Viimeisestä vierailustamme Vieremälle jäi kaikille lämpimät muistot. Vaikka Vieremä ei suinkaan ole paikkakunnista suurin, oli viimeksi syksyllä paikkakunnalla vieraillessamme tupa täynnä ja meno yleisön joukossa poikkeuksellisen villiä. Kun mahdollisuus tarjoutui paikkakunnalle palata, tartuimme mahdollisuuteen epäröimättä.
Keikan odotus sujui yllättävän rauhallisissa merkeissä – ehkä jopa liian rauhallisissa. Koska Murphyn laki on tullut kiertue-elämän varrella tutuksi, ei tullutkaan yllätyksenä kun muutamaa päivää ennen keikkaa paljastui, että rumpalimme kiertäessä Pohjois-Suomea toisen bändinsä kanssa oli muuan kriittinen kitaramikkejä sisältänyt mikkisalkku unohtunut pohjoiseen. Lisäksi paljastui että keikka-auton laturin hihna piti arvelluttavaa ääntä ja saattaisi hajota hetkellä millä hyvänsä. Samaan syssyyn paljastui myöskin, että uusi Behringer X32 -miksauspöytämme (jota ei vahvojen huhupuheiden mukaan kukaan osaa käyttää) ei mahdollisesti olisikaan yhteensopiva vanhan kaukokaapelin kanssa.
Perinteiseen tapaan nämä yllätykset paljastuivat torstai-iltana, jolloin aikaa keikkaan oli vielä onneksi lukuisia tunteja. Pikaisen kyselykierroksen jälkeen totesimme että meillä on riittävästi mikrofoneja, ja että tarvittaessa bassotaiteilijamme Ville osaisi vaihtaa laturinhihnan mikäli hihna päättäisi sanoa sopimuksensa irti kesken reissun. Kaukokaapeliongelmakin paljastui ankaksi. Pääsimme siis lähtemään matkaan luottavaisin mielin “hyvistä kyttäysasemista”.
Sulloin soittokamat autoon ja kevätauringon virkistävässä paisteessa suuntasin Celican nokan kohti Suonenjoen rautatieasemaa, josta poimin Juhanin kyytiin. Jatkoimme matkaa Kuopioon pian entiseksi jäävälle treenikämpällemme, jonne saavuimme sopivasti muiden poikien jo roudattua kaikki kamat autoihin. Soolokätemme saivat näin keikan alla tarvitsemaansa lepoa.
- Patsastelua vanhan treeniksen pihalla
Kapusimme satoja keikkareissuja kokeneen pakun kyytiin, ja pohdimme mitä kaikkea paku osaisikaan meille kertoa, mikäli osaisi puhua. Päädyimme siihen, että luultavasti lienee parempi, että osa tarinoista jää kertomatta.
Matka taittui ripeästi ja kurvasimme HullunMyllyn pihaan hyvissä ajoin. Sisällä oli vielä jääkiekkokisastudiot kesken, joten osa bändin porukasta täydensi energiavarastojaan nauttimalla talon keittiön herkullisia tuotoksia sillä välin kun odottelimme ottelun päättymistä.
- HullunMyllyn mätöt maistuu
Ilmassa oli suuren urheilujuhlan tuntua. Notkuimme ravintolan takapihalla kevätauringon laskiessa hiljaa horisonttiin ja katselimme kuinka traktori- ja mopopojat parveilivat parkkipaikalla.
- Kevätauringon paisteessa kelpasi roudata
Paikalle eksyi muuan paikallinen mies kohtalaisen päihtyneessä mielentilassa ja kertoi olleensa viime keikallakin paikalla. Tosin, mies kertoi, ettei muista viime keikasta muuta kuin sen, kuinka joku nahkahousuinen nainen koitti miehen mukaan flirttailla hänelle ja myydä levyä. Tämän sanottuaan mies yllättäen ampaisi täyteen juoksuun, kirmasi halki parkkipaikan ja hävisi horisonttiin.
Lopulta jääkiekko-ottelut saatiin päätökseen ja miksaajamme Pönni ja valomies-Eetu ryhtyivät virittelemään kalustoa paikalleen samalla kun ravintolassa jatkui jo perinteeksi muodostunut bingo. Murphyn lainalaisuuksia noudattaen kaluston kytkeminen ei kuitenkaan sujunut täysin ongelmitta; kytkemisen jälkeen havaitsimme että yksi kaapeista pysyi vaiti kuin mykkä paskalla. Tovin selvittelyn jälkeen paljastui että ongelman taustalla oli päätevahvistimien prosessori. Nohevana miehenä miksaajamme Pönni onnistui kuitenkin korjaamaan ongelman vain ruuvimeisseliä apunaan käyttäen tuossa tuokiossa kuin MacGyver ikään.
- Pönni, tuo oman elämänsä MacGyver
Tekniset ongelmat eivät kuitenkaan rajoittuneet tällä kertaa vain tähän. Paljastui, että informaatiokatkoksesta johtuen meillä oli yksi kitaramikki liian vähän matkassa. Kompensoimme tätä puutetta käyttämällä erästä keikkapakusta löytynyttä toisenlaista mikkiä apunamme.
- Kaluston pystyttelyä
Lisäksi, kuin aavistaen, että nyt olisi pahin mahdollinen hetki alkaa temppuilemaan, päätti taustanauhamme ryhtyä pitämään mykkäkoulua. Otsasuonien sykkiessä samaan tahtiin kun hiekka tiimalasissa virtasi Tammerkoksen alitse kytkimme taustanauhan kaapeleita uuteen uskoon. Tuskallisen pitkään jatkuneen painin jälkeen kun taustanauhan sulosävelet lopulta pyörähtivät ilmoille, olimme soundcheck-aikataulusta jo pahasti myöhässä. Onneksi soundcheck saatiin pakettiin suht nopealla aikataululla ja vetäydyimme takahuoneen puolelle odottamaan keikkaa.
Takahuoneessa tunnelma oli korkealla. Viime keikasta jäi hyvät muistot ja porukkaa tuntui nytkin olevan hyvin paikalla. Kun puoliltaöin astelimme lavalle, oli sali täynnä uusia ja tuttujakin kasvoja.
- Tunnelmia keikalta
Yleisö oli erinomaisen hyvin mukana ja laulajamme Pasi intoutui jossain vaiheessa keikkaa huudattamaan yleisöä ja napsimaan kuvia yleisöstä. Missään muualla ei vastaavanlaista yleisöä ole vielä vastaan tullut – vaikka paikkana HulluMylly ei ole järin suuri, on paikka kyllä tunnelmaltaan ainutlaatuinen Suomen kartalla.
- HullunMyllyn yleisöä
Keikan jälkeen levyjä meni jälleen kosolti kaupaksi ja pääsimme raapustelemaan levyn kansiin nimmareita. Valomerkin jälkeen roudasimme lopunkin kaluston autoihin ja jätimme haikeat jäähyväiset HullulleMyllylle suunnaten matkamme Kuopioon, jossa kamat oli määrä purkaa uudelle treenikämpällemme. Treenikämppämme muutto uusiin tiloihin sujui näin näppärästi keikkareissun yhteydessä.
- Roudausystävälliset portaat
Kaluston kantaminen jyrkkiä portaita alas sujui suuremmitta haavereitta ja kytkimme tyhjän peräkärryn pakun taakse. Ajettuamme pari kilometriä kuskina toiminut rumpali-Taisto alkoi kiroilla: “Ei saatanan saatana!”
– “Mitä?”
– “Ei saatanan saatana! Ei sitä peräkärryä näy tuolla takana!”
Pysähtyminen ja pikainen kierros pakun ympäri paljasti rumpalimme havainnot todeksi; tyhjä peräkärry oli hävinnyt pakun perästä. Tässä vaiheessa ei auttanut kuin tehdä U-käännös ja lähteä ajamaan samaa reittiä takaisin kohti treenikämppää, tiiraillen samalla haukan lailla josko peräkärryä näkyisi jossain ojan penkalla. Taiston hermojen kireää tilaa tuskin helpotti se, että takapenkillä Juhani ja matkassa mukana ollut Tero ryhtyivät virittelemään ilmoille Joukon ja Kostin “Muisto vain jää” -kappaletta peräkärryn muistoksi.
Päästyämme treeniksen pihalle havaitsimme että tyhjä peräkärry oli onneksi jäänyt vain niille paikoilleen pakun lähtiessä matkaan. Peräkärry kytkettiin pakun taakse, ja matka pääsi jatkumaan. Reissussa rähjääntyneet sankarit tiputettiin yksi kerrallaan koteihinsa ja aamuauringon paistaessa jo täydeltä taivaalta jälleen yksi ikimuistoinen Vieremän reissu saatiin lopulta päätökseen. Kun seitsemän aikoihin pääsin painamaan pääni tyynyyn tuumailin hiljaa mielessäni, että vaikka mies voi lähteä pois Vieremältä, Vieremä ei ikinä lähde miehestä pois. Tai ainakin “muisto vain jää”…
– Iiro / Ode In Black
Leave a Reply