Kiertuepäiväkirja / Diarrhée de tour, pt. VI
19.10.2015 05:33Osmantupa, Eura 16.10.2015
(aka unohtuneet deadlinet ja Vuoden veli-palkinto)
Yleisön pyynnöistä huolimatta OIB:n kyseenalaista mainetta niittänyt keikkapäiväkirja palaa jälleen kehiin dokumentoimaan karun totuuden rock-muusikoiden glamourintäyteisestä arjesta! Tiimalasin santaa on virrannut jo pienen Saharallisen verran siitä, kun viimeksi näitä tuli kirjoiteltua, mutta se ei toki tarkoita sitä, että bändi olisi lepäillyt laakereillaan – ei todellakaan. Keväisen Vieremän keikan jälkeen bändi on mm. työstänyt uutta entistä tiukempaa materiaalia, nauhoitellut ensimmäistä täyspitkäänsä, esiintynyt täpötäydelle salille Sotkamon Syke -festareilla ja onnistunut pahoittamaan Lauri Tähkän mielen. Nyt oli kuitenkin aika palata sorvin ääreen ja suunnata jälleen tien päälle – viikonloppuna oli luvassa kaksi keikkaa, joista ensimmäisenä vuorossa oli Euran legendaarinen Osmantupa.
- Tuttuja naamoja Osmantuvan valotaululla
Tämä viikonloppu oli monellakin tapaa paluu juurille; henkilökohtaisella tasolla siinä mielessä että minä ja Juhani vartuimme Eurassa, toisaalta myös siinä mielessä että parisen vuotta sitten OIB soitti ensimmäisen keikkansa juuri Euran Osmantuvassa. Osmantuvan takahuoneessa oli koettu monia ikimuistoisia hetkiä ja etenkin Taistolla oli varmasti toiveissa päästä tänä viikonloppuna näkemään myös kaunis Eurajoki – asia jota useasti oli suunniteltu, mutta joka kuitenkin aikaisemmilla kerroilla oli jäänyt tekemättä…
- Verta Osmantuvan etupihalla – huhupuheiden mukaan sivistys on Eurasta lähtöisin, vaan ei ole koskaan palannut…
Suoritimme aikataulullisista syistä keikkoihin valmistautumisen treenaamalla hieman vajaamiehistöisellä porukalla, vuoroin niin että minä kävin Kuopiossa, välillä taas Juhani kulki Kuopioon ja minä istuin töissä. Treeneissä havaitsin, että menestyksekkään Kuopion Henkan keikan jälkimainingeissa treenikselle jääneet kitarani eivät olleet viihtyneet treenikämpän arktisessa ilmastossa ja kitaroiden kaulat olivat vääntyneet komeasti mutkalle. Alimmat kielet eivät soineet ja hienovirekin oli kaikkea muuta kuin hieno. Eipä siinä muu auttanut kuin kiikuttaa kitarat huollettavaksi, painottaen samalla että suotavaa olisi että kitarat olisivat valmiina viimeistään perjantaina 16.10., jolloin olisi määrä kavuta Osmantuvan lauteille.
Keikkapäivänä puolilta päivin sitten suuntasin keskustaan noutamaan kitaroitani huollosta. Astellessani liikkeeseen myyjän kasvoilta saattoi jo lukea että jotain on pielessä. Kyselin kitaroita ja myyjä hieman huolestuneeseen sävyyn kertoi, ettei soittimia ole vielä näkynyt. Pikainen puhelu huoltomiehelle, joka kuulemma vastasi kyselyyn kitaroiden valmiusasteesta toteamalla: “Aisssaaatana, niin ne…” Kitarat eivät vielä olleet valmiina, ilmeisesti työt olivat vielä täysin aloittamatta. Koko homma ja etenkin deadline oli yksinkertaisesti unohtunut. Pienen neuvottelun jälkeen lupasi myyjä kuitenkin yrittää hoitaa asiaa kuntoon, ettei tarvitsisi pelkkä roudausystävällinen ilmakitara matkassa suunnata Euraan. Myyjä lupasi palata asiaan kolmeen mennessä ja ilmoitella onnistuisiko kitarat vielä saman päivän aikana saamaan kuntoon.
Kello vieri eteenpäin tuskaisen hitaasti. Klo 15 mennessä ei soittoa ollut kuulunut ja pieni kylmä hiki alkoi jo nousta otsalle. Klo 15.30 mennessä ei vieläkään soittoa, ja aloimme jo varovaisesti pohtia josko joltain tutulta saisimme lainattua edes jonkinlaisen kuusikielisen viikonlopun keikoille. Klo 16 päätin tarttua puhelimeen ja soittaa liikkeeseen. Huojennukseni oli melkoinen kun myyjä kertoi, että he olivat saaneet jonkun ulkopuolisen henkilön huoltamaan kitarat ja pian pitäisi olla valmista. Lopulta puhelimeen pärähti tekstiviesti että kitarat odottivat liikkeessä valmiina ja pääsin noutamaan kitarat ja suuntaamaan itsekin kohti Osmantupaa.
Matkalla puhelimeen pärähti kuitenkin uusi viesti, tällä kertaa bändin sisäiseen facebook-ryhmään. Perille Osmantupaan jo ennättänyt bändin Kuopion jaosto tiesi kertoa että Juhanin neuvottelemassa sopparissa lukisi että bändi ei yövy Eurassa. Tämä tuli kaikille melkoisena yllätyksenä, sillä olimme eläneet uskossa että yöpyisimme Osmantuvan bändimajoitustiloissa. Ajomatkalla ehdimme pohtia monenlaisia hätämajoitusratkaisuja aina teltoista liikenneympyrän keskellä taivasalla nukkumiseen (jota kukaan bändin jäsenistä ei ole toki ikinä kokeillut). Bändin moraalinen selkäranka ja talousvastaava Juhani kuitenkin kaiveli jostain vanhoista sähköposteistaan viestin jossa oli sovittu myös majoituksesta ja pelasti näin bänditoverinsa edessä uhkaavalta hypotermialta.
- Yllättävä käänne majoituksen suhteen
Saavuttuani Osmantupaan havaitsin että lava oli siirretty toiselle seinustalle sitten viime keikan, mikä vaikutti hyvin toimivalta ratkaisulta ainakin bändin näkövinkkelistä. Otimme matkaan oman PA:n, sillä epäilimme että mm. Von Hertzen Brothersille kelvannut talon PA ei kuitenkaan meille riittäisi. Miksaajamme Tupu viritteli PA:mme kuntoon alta aikayksikön. Pienoisia ongelmia syntyi monitorien kanssa, tai lähinnä sen kanssa että kaksi toimi ja yksi pääasiassa surisi. Pienen pohtimisen jälkeen ongelmakohta saatiin paikannettua, mutta vian työstäminen olisi vaatinut kohtuuttomasti aikaa ja energiaa, joten päätin luopua omasta monitoristani. Jo pari aikaisempaa Osmantuvan keikkaa olivat omalta osaltani menneet ilman omaa monitoria kohtalaisella menestyksellä, joten sinällään tämä vaikutti järkevimmältä ratkaisulta. Bassokamoista lähti myös erikoista surinaa, joka kylläkin hävisi aina kun polkaisi lavaa sopivasta kohtaa riittävällä voimakkuudella.
Kun soittimet ja rummut olivat mikitetty ryhtyi partansa ajamisen myötä vähintäänkin 10 vuotta nuortunut Taisto polkemaan basariaan. Jokainen basarin polkaisu tuntui siltä kuin itse ukkosenjumala Thor olisi takonut selkääni Mjölnirillä. PA potki siis varsin mukavasti ja vaikutti siltä että basarille hankittu uusi Audixin D6 mikki ei suinkaan ollut turha ostos. Tuppurainen taikoi miksaustiskistä ulos saundeja joista moni stadionluokan bändikin olisi ollut kateellinen. Kontrasti parin vuoden takaiseen bändin ensimmäiseen keikkaan oli koko lailla valtaisa. Soundcheck sujui kivuttomasti ja siirryimme takahuonetiloihin odottelemaan keikan alkua.
- Maestro työssään
Useilla ihmisillä on olemassa ennakkoluuloja rockyhtyeiden villeistä takahuonebileistä, mutta nämähän eivät toki pidä paikkaansa. Takahuoneessa kulutimme aikaa mm. pelaamalla shakkia ja keskustelemalla sivistyneesti Antti Isotalon ja Rannanjärven mahdollisesta yhteydestä piispa Henrikin surmaan Lallintalolla Yön keikan yhteydessä 90-luvulla.
- Mitä bäkkärillä oikeasti tapahtuu…
Keikan lähestyessä laitoimme bänditiloissa sijaitsevan saunan lämpenemään ja suuntasimme odottelemaan H-hetkeä lavan taakse, jonne joku ystävällisesti oli kantanut tarjottimellisen shotteja. Valomiehemme Eetu kävi pistämässä taustanauhan pyörimään ja kipusimme lauteille. Soitto sujui pääasiassa mallikkaasti lukuunottamatta pientä poikkeamaa taustanauhan biisijärjestyksessä ja settilistassa. Nuorin veljemme Lauri oli nähnyt vaivaa ja onnistunut houkuttelemaan paikalle ikätovereitaan, ja jossain vaiheessa lauma innokkaita nuoria eksyikin lavan eteen riehumaan, joskin satakuntalaiseen tapaan suuri osa yleisöstä viihtyi setin ajan pöydissään seuraamassa esitystä.
- Tunnelmia keikalta
Keikan jälkeen pyörimme vielä tovin ravintolan puolella, kunnes siirryimme bändimajoitustiloihin, jossa sauna odotti jo lämpimänä. Osa bändistä kävi saunomassa muiden jatkaessa kultturelleja keskustelujaan sivistyneesti raiderin antimista nauttien. Illan DJ:nä toimi perinteiseen tapaan valomiehemme Eetu, joka iPadistään loihti kaikkien iloksi esille Arttu Wiskarin ikivihreitä klassikoita. Takahuoneessa poikkesi myös veljemme Lauri, joka taannoin saavutti täysi-ikäisyyden merkittävän rajapyykin. Kiitoksena keikasta hän toimi eräänlaisena takahuonemanagerina toteuttaen pyytteettömästi bändin jäsenten ja etenkin Juhanin toiveita. Seuraavana aamuna spekuloitiinkin josko edellisillan palveluksista jonkinlainen “Vuoden veli” -pysti olisi jo miehelle paikallaan…
Aamun jo sarastaessa viimeisetkin väsyneet muusikot vetäytyivät yöpuulle. Osa nukkui kerrossängyissä, joista yhden yläpunkan alle oli kirjoitettu mustalla tussilla kryptinen viesti “Eerik on homo”. Osa puolestaan ummisti silmänsä uppoutuen pehmeiden sohvien syleilyyn. Valomiehemme Eetu suorastaan vaati saada nukkua lattialla, luovuttaen huomaavaisesti sänkypaikkansa sitä enemmän tarvitseville. Pitkän illan jälkeen uni maistui kaikille ja majapaikan täytti moniääninen kuorsaus; tunnelma oli kuin Husky-farmilla, kuten Juhani tilannetta luonnehti.
- Kryptinen viesti bäkkärin sängyssä
Kolmen tunnin yöunien jälkeen aamuyhdeksältä alkoi ensimmäiset aamuvirkut jo heräilemään. Viimeistään äänekkäästi soitetut Arttu Wiskarin klassikot pitivät huolen siitä, että viimeisetkin unikeot heräilivät. Ensimmäiset kiiruhtivat aamusaunaan pesemään eilisen pölyt niskastaan. Kalusto pakattiin autoihin ja kulkue jatkoi matkaansa kohti Hyvinkäätä ja Rock Bar Zoomia, mutta tarina siitä kuinka Ville söi kokonaisena friteeratun tipun onkin eri tarina se…
- Aamulla virkeänä valmiina uusiin haasteisiin
Kevyt aamujumppa roudauksen merkeissä…
- …ja suunta kohti Hyvinkäätä!
– Iiro / Ode In Black
Leave a Reply