Kiertuepäiväkirja, pt. IX
05.02.2019 08:13Hotelli Kainuu, Kuhmo 2.2.2019
(aka Ullautusmobiilin viimeinen matka ja miten OIB aiheutti koko Kainuun laajuisen sähkökatkoksen)
Ulkona on pilkkopimeää, vain hätävilkun jaksottainen kajastus värittää ympäröivää pimeyttä oranssillaan. Liian ohuisiin vaatteisiin pukeutuneet pitkätukat hengittävät höyryä ilmaan ja auton tuulilasit alkavat jäätyä sisäpuolelta. Lämpömittari näyttää -24 astetta. Onneksi webastossa riittää potkua vielä hetkeksi… Miten tähän hetkeen päästiin? Mikä meni pieleen? Näitä asioita voimme kukin pohtia yön pimeinä tunteina, mutta kenties on syytä aloittaa tämä tarina kuitenkin samaisen päivän aamusta.
Se oli täysin normaali lauantaipäivä. Säätiedotus oli maalaillut jo useamman päivän ajan uhkakuvia lumimyrskyistä, joista olimme saaneet osamme jo edeltävinäkin päivinä. Urhoollinen sotaratsuni oli lumen ja suolenpätkien peitossa, kun kannoin kitaroita auton takakonttiin. Tässä vaiheessa illan keikan kohdalla suurin uhkakuva oli viimeisen kuukauden lonkkani tienoilla vihoitellut mystinen hermopinne, joka salli kyllä istua, mutta jalkeilla ollessa imitoi vakuuttavasti tunnetta joka syntyy kun kuuma hiilihanko porautuu vasempaan lonkkaan. Jo ennakkoon oli tiedossa, että illan keikka täytyisi vetää ns. Mick Mars -tyylillä, jos ylipäänsä jalkeilla pystyisin olemaan.
Poimin Tampereen keskustasta Juhanin matkaan ja suuntasimme auton keulan kohti Kuhmoa. Navigaattorin mukaan matkaa oli kevyet 500 km, joten autossa istuminen ehtisi päivän mittaan tulemaan tutuksi. Matka eteni joutuisasti; pysähdyimme ensiksi Vaajakoskella nauttimaan terveellisen aterian, ja koska olimme aikataulua edellä, päätimme Nurmeksen tienoilla pitää vielä ylimääräisen kahvitauon ja kysellä olivatko muut jo päässeet liikkeelle.
Kun meillä oli matkaa jäljellä vielä n. 70 km soi puhelin – jo tässä vaiheessa osasimme aavistella mitä asia saattaisi koskea. Miksaajamme Teemu kyseli rantojen kautta että missä olemme menossa, ja oliko meillä kenties öljyä matkassa, kunnes sivulauseessa sitten mainitsi että koko kalustoamme kuljettava Ullautusmobiili oli juuri hyytynyt tien poskeen, n. 10 km ennen Kuhmon risteystä.
Öljyä ei meillä valitettavasti ollut matkassa, edelliskerrasta viisastuneena rengasavain kylläkin. Valitettavasti tästä ei olisi apua tällä kertaa. Olimme juuri jättäneet kaiken sivistyksen taaksemme, ja totesimme että seuraava vastaamme tuleva huoltoasema lienee vasta Kuhmossa. Onneksi poikien webastossa riitti virtaa vielä hetkeksi ja olisimme paikan päällä n. 45 minuutin kuluttua. Kaiken varalta kerroin, että jos tulee kylmä, kannattaa ryömiä kuolleen hirven vatsaonteloon lämmittelemään – ainakin elokuvissa se toimii.
Pian whatsapp-ryhmäämme saapui videomateriaalia Ullautusmobiilin viimeisistä hetkistä; uljaasti kuin Titanic jäävuoren edessä, Ullautusmobiili jatkoi taisteluaan loppuun asti täysillä, jättäen kaikkensa tien varteen (mahdollisesti myös männän).
“Niin sanotusti vähän jännä ääni…”
“Se on siinä!”
Kaikesta päätellen keikkapaku ei tulisi tästä enää hievahtamaan omin voimin. Pojat soittelivat hinauspalveluja läpi, mutta ilmeisesti Iveco oli sen verran kookas auto, ettei se ihan joka hinausauton lavetille mahtuisi. Kuhmon risteyksen lähestyessä tapasimme paleltumassa olevat ystävämme, jotka hyvistä neuvoistani huolimatta eivät olleet edes pyydystäneet hirveä vielä. Pakettiauto oli ajettu fiksusti n. 50 metriä kookkaan P-paikan ohi tien varteen. Vaihdoimme muutaman sanan poikien kanssa, sitten päätimme Juhanin kanssa jatkaa matkaa, koska ulkona oli varsin kylmä. Ystävämme jätimme pohtimaan keikkaelämän ihanuutta tien poskeen. Olihan niillä keissi olutta, kyllä ne selviäisi varmasti.
Suuntasimme Juhanin kanssa illan estradille, jossa selvitimme tilanteen. Ystävällinen henkilökunta oli jo heti soittelemassa tutuilleen, josko jostain pakua irtoaisi lyhyelle pistokeikalle. Valitettavasti kaikki pakut tai tutut olivat jossain menossa, joten turvauduimme Googlen apuun.
Läheisellä Nesteellä näkyi olevan peräkärryjä vuokralla, joten suuntasimme kulkumme sinne. Autossamme ei toki peräkärrykoukkua ole, mutta ajattelimme sananlaskua vapaasti mukaillen että ”poltamme sen sillan vasta kun saavumme sen luo”…
Kurvatessamme pihaan havaitsimme onneksemme että katoksessa näkyi muutama pakettiautokin olevan. Juhani soitteli paikan omistajalle, joka ystävällisesti lupautui tulemaan apuun. Kun vuokrasopimus oli tehty, ilmoittelin jo kohtalaisen jäässä oleville ystävillemme että pian tullaan apuun Transporterilla.
Asia ei kuitenkaan ollut aivan näin yksinkertaista; kuten jo mainitsinkin, ulkona oli pakkasta -24 astetta, ja Transporter oli ilmeisesti seissyt jo muutaman tovin katoksessa. Autohan ei tietenkään suostunut käynnistymään. Moninaisten vaiheiden jälkeen vara-akulla auto lopulta kuitenkin saatiin liikkeelle ja pääsimme illan ensimmäisen roudausoperaation kimppuun.
Roudauksen aikana Pasi ja Villekin saapuivat paikalle. Kävi ilmi, että Villellä oli autossaan hinausköysi, jolla Ivecokin saattaisi liikahtaa. Kun olimme ensin roudanneet (ilmeisen turhaan) kaiken kaluston Ivecosta Transporteriin, hinasi Ville Ivecon autonsa perässä keikkapaikalle. Vielä tässäkin vaiheessa pohdimme, josko Ullautusmobiili seuraavana päivänä kuitenkin starttaisi jos vain hakisi huoltoasemalta lisää öljyä ja laittaisi akun akkulaturiin yöksi.
Keikkapaikalla roudaus tapahtui jouhevasti; harvoin olen nähnyt Marshall-seinän nousevan pystyyn yhtä nopeasti kuin tuona iltana. Tekniikan poikien pystyttäessä kalustoa bändillä oli hetki aikaa rentoutua ja nauttia muutama virvoitusjuoma. Soundcheckin jälkeen vetäydyimme saunatiloihin, jossa totesimme että keikan alkuun ei sattuneesta syystä ole enää paljon aikaa. Erikoista, miten keikkapäivänä aika tuntuu rientävän, vaikka hyvissä ajoin taaskin lähdimme liikkeelle…
Kas, näin vikkelästi nousee Marshall -seinä pystyyn…
Keikka sujui vallan mallikkaasti; yleisöä oli runsaasti paikalla ja osa selvästi tunsi myös biisejä ennalta. ”Seeds Of Chaos” sai suuret suosionosoitukset heti alkusävelistä lähtien ja ensimmäistä kertaa livenä vedetty ”Curtain” toi kaivattua lisäpotkua keikkasettiin. Itse jouduin soittamaan keikan käytännössä staattisena vasen jalka lavan reunalla ollutta kaidetta vasten nostettuna, ja setin päätyttyä rojahdin lavalla olleelle tuolille istumaan; jalat ei olisi lavalta enää pois kantaneet. Yleisön vaatiessa vielä encorea ei auttanut kuin purra hammasta ja sinnitellä vielä yhden biisin läpi. Onneksi uuden keikkapaidan innoittamana Juhani riehui lavalla minunkin puolestani…
Keikan jälkeen jalkauduimme yleisön sekaan ja juuri päästyämme mielenkiintoisten metafyysisten keskustelujen alkuun hävisi koko ravintolasta sähköt.
– ”No niin, pojat päätti sitten kytkeä sen Ivecon akun akkulaturiinsa”, totesin.
Kävi ilmi että koko Kainuusta oli sähköt poikki. Hetken aikaa siemailimme juomiamme kännykän lamppujen valossa, mutta sähkökatkoksen jatkuessa ravintola suljettiin ennen aikojaan ja vetäydyimme hotellihuoneen puolelle, jossa Taistoa ja Tatua odotti puhelu.
Seuraavana aamuna hyppäsimme virkeinä Juhanin kanssa autoon, sanoimme Taistolle, Teemulle ja Tatulle ”Ei täs mitään, me lähdetään, koittakaa selviytyä pojat ja keep the faith!”
Iltasella saavuimme Tampereelle ja tiedustelimme miten pojat ovat selvinneet Kuhmosta kotiin. Vastauksena oli videopätkä jossa pojat kehuivat hotellin ystävällistä henkilökuntaa ja kertoivat että sauna on lämpeämässä, ei tässä kiire ole minnekään.
Huhupuheiden mukaan pojat ovat edelleen Kuhmossa.
-Iiro / Ode In Black
Ullautusmobiili löytyy edelleen Kuhmosta käpykujalta. Viimeinen leposija sittenkin siellä?
Terkut Taistolle!
-Entinen PuijonPähkinäläinen