Ode In Black

• Band
• Gigs
• Music
• Merchandise
• Photos
• Media
• Blog
• Contact

Kiertuepäiväkirja pt. VIII

09.10.2018 06:48

Ottopoika, Kuopio 28.9.2018 & Rockravintola Grande 29.9.2018, Rovaniemi

(aka Kuopion kirous ja kadonneen rengasavaimen arvoitus)

Synkkää alkanutta syksyä kaikille Ode In Black -faneille ja muillekin epäonnisille, jotka ovat sisimmässään toivoneet että kotisivujemme kiertuepäiväkirja-osio säilyisi pysyvästi haudattuna! Kyllä, yleisön pyynnöistä huolimatta kiertuepäiväkirja on täällä taas, väsyneempänä kuin koskaan ennen. Syksyhän on tunnetusti luovaa aikaa, joten päätin kaivella vanhan sulkakynäni esille ja raapustaa läppärini näytölle muutaman rivin taannoisista keikoista. Useita sangollisia aikaa on virrannut Tammerkosken alitse siitä, kun viimeksi olen tänne kirjoitellut OIB-leirin kuulumisia, ja paljon suuria asioita on ehtinyt tapahtua. Huikea debyyttialbumimme valmistui ja löytyy tätä nykyä mm. Spotifyn syövereistä, bändimme kielisoitinosasto teki vaikean kollektiivisen päätöksen ja myimme kukin yhden munuaisistamme hankkiaksemme Kemper-vahvistimet, ja Juhani alkoi kasvattaa viiksiä.

Viime viikonloppuna kiertueemme etappeina oli veto perjantaina Kuopion Ottopojassa kotikentällä, jonne lähdimme selättämään kauan vallinnutta ”Kuopion kirousta”. Lauantaina puolestaan vuorossa oli veto Rovaniemen Grandessa. Matkaan suuntasimme pienoinen gorilla selässä, sillä jo aikojen alusta saakka Kuopion keikat ovat aina olleet teknisten ongelmien riivaamia. Jostain tuntemattomasta syystä aina Kuopiossa sattuu ja tapahtuu; milloin ei taustanauha toimi, milloin Juhanin kitaravahvistin vaikenee ilman näkyvää syytä, milloin rumpali spontaanisti räjähtää kappaleiksi kesken keikan (sitä tapahtuu useammin kuin luulette), milloin oman Engl-vahvistimeni kanavanvaihtopedaali sanoo sopimuksen irti setin puolivälissä. Itse olen Kuopiossa keikkoja soittanut jo vuodesta 2004 lähtien, ja muistikuvat keikoilta ovat useimmiten samansuuntaisia; aina jokin menee pieleen. Emme kuitenkaan olleet tällä kertaa Kuopiossa esiintymässä yksin; debyyttialbumimme ilmestymisen jälkeen meihin otti yhteyttä ahvenanmaalainen Lamori, joka tiedusteli josko jonkinlainen yhteiskeikka olisi mahdollisuuksien rajoissa toteuttaa. Kuunneltuamme Lamorin musiikkia Spotifysta vakuutuimme; biisit oli tarttuvia ja genre riittävän lähellä omaa musiikkiamme, joten tekniikan poikien vastalauseista huolimatta Kuopiossa olisi tiedossa kahden bändin ilta.

Varhain perjantaiaamuna satuloimme hevosemme ja lähdimme Juhanin kanssa ratsastamaan Tampereelta kohti kalakukkojen luvattua maata. Saapuessamme Ottopoikaan oli tekniikka jo pystytetty ja Lamorin pojat paikalla. Meidän oli vuoro vetää soundcheck ensin, joten erittämättä hikipisaraakaan kannoimme roudausystävälliset Kemperimme auton takakontista lavalle, työnsimme korvamonitorimme syvälle aivoihin ja ryhdyimme toimeen. Vältelläksemme Kuopion kirousta, olimme korvanneet ikiaikaisen Windows Vistaa pyörittävän Pentium -taustanauhatietokoneemme uudella tuliterällä Core i7 Windows 7 koneella, jossa on naurettavan paljon muistia ja hieno Ode In Black -taustakuva. Pikainen soundcheck sujui moitteitta ja päästimme Lamorin sorvaamaan saundeja kohdilleen. Ottopojan henkilökunta kertoi meille ruuan olevan valmista ja vetäydyimme hieman syrjempään nauttimaan Janssonin kiusaamisesta ja turisemaan jonninjoutavia. Lamori liittyi pian seuraamme, ja rumpalimme Taisto pääsi esittelemään mainiota kielitaitoaan.

Ruokailun jälkeen pistäydyimme pikaisesti Taiston kartanolla, ja kello alkoi jo uhkaavasti lähestyä Lamorin showtimea. Nappasimme taksin alle ja ehdimme Ottopoikaan parahiksi näkemään kuinka Lamori soitti äärimmäisen tiukan setin. Showtime oli lämppärille epäkiitollinen 21.30 ja vasta setin loppuvaiheilla alkoi porukkaa valua paikalle. Paikalle eksyneet kuitenkin varmasti pitivät kuulemastaan. Lamorin setin ainoa ”kömmähdys” taisi sattua setin loppuvaiheilla kun muuan paikallinen takahuoneessa bändin oluita juonut sankari pyrki baarin puolelle takahuoneesta lavalle vievän verhon kautta ja kaatui Lamorin rumpalin päälle samalla tönäisten tomimikkiä saaden aikaan epämiellyttävän kiertoefektin. Tässä vaiheessa me olimme jo bäkkärillä verhoutumassa nahkaan ja kettinkeihin, joten tarinan todenpitävyydestä on vain toisen käden tietoa.

Lamorin lopetettua oli vuorossa pikainen 15 min roudaus ja alkunauha pärähti pyörimään. Pari ekaa biisiä luisti vallan mainiosti ja tunnelma alkoi uhkaavasti kohota kattoa kohti, kunnes kolmannen biisin aikana Taisto yhtäkkiä lakkasi soittamasta kesken biisin. Muu bändi jatkoi soittamista ja Taistokin pian pääsi takaisin kärryille. Sama toistui kuitenkin vielä parin muunkin biisin aikana; kävi ilmi että taustanauhasta jostain syystä katosi rumpalin korvaan tuleva klikki, ja rumpalimme joutui taistelemaan biisien läpi vailla minkäänlaista metronomia joka kertoisi missä kohdin taustanauha oli menossa. Kuopion kirous iski jälleen! Hampaat irvessä väänsimme setin loppuun, ja keikan jälkeen oli aika opetella ahvenanmaalaisia kirosanoja.

Nautittuamme takahuoneen antimista ja keskusteltuamme Lamorin tyyppien kanssa Ahvenanmaasta, suomalaisuudesta ja politiikasta suuntasimme kaupungille. Olimme liikkeellä muutaman pysähdyksen taktiikalla, ja hyvissä ajoin vetäydyimme yöpuulle Taiston kartanoon, jossa minulle oli varattuna majoitus länsisiivestä ja Juhani pääsi nukkumaan tilusten itäosissa. Aamulla varhain Taiston palvelijat tulivat meitä herättämään, ja tarjoiltuaan meille tuoreista hedelmistä ja uhanalaisista eläimistä valmistetun aamiaisen vuoteeseen ja pestyään meidät olimme valmiita jatkamaan matkaa kiertuemme seuraavalle etapille. Tekniikka ja Taisto matkustivat Ullautusmobiililla suorinta tietä kohti Rovaniemeä, siinä missä Juhani ja minä matkasimme Pasin ja Villen kyydissä ns. maisemareittiä.

Matkan aikana meillä oli kosolti aikaa pohdiskella miten välttää vastaavanlaisia taustanauhaongelmia jatkossa. Yllättävän paljon ääniä sai vaihtoehto ”hankitaan kosketinsoittaja, kunhan se on nainen”, mutta valitettavasti muusikoiden.netin Wanted -osiossa oli tarjolla vain rumia miehiä. Asian syvällisempi pohdinta johti myös lopputulemaan, että kukaan täysijärkinen tuskin kanssamme jaksaisi pitkään kiertää, joten päädyimme selailemaan Thomannin sivuja. Valitettavasti sielläkään ei ollut kosketinsoittajia myynnissä, joten ostoskoriin eksyi jonkinlainen USB-tikulta taustanauhaa toistava laite, ”jolla Nightwishkin vetää”.

Matkalla pohdimme myös josko Pasille pitäisi hommata tamburiini keikoille, sillä Lamorin laulaja-Matiaksen tamburiininkäyttö toi mukavan show-elementin live-tapahtumaan. Enemmän glamouria tähän toisi vielä jos kyseessä ei olisi mikä tahansa tamburiini, vaan esimerkiksi jonkun kuuluisan henkilön (kuten Hectorin) käyttämä tamburiini tai vähintään jokin vastaava. Valitettavasti Hectorin tamburiinit olivat päässeet Thomannilta loppumaan, joten päädyimme siihen, että lienee parempi että vain kerromme ihmisille että Pasilla on Ilkka ”Danny” Lipsasen mikkiteline.

Matkustettuamme satoja valovuosia saavuimme Suomen ja Ruotsin rajalle. Koska matkamme oli taittunut ripeästi ja kalustoamme kuljettava Ullautusmobiili oli pahasti jälkeenjäänyt, piipahdimme Ruotsin puolella syömässä. Ville osasi suositella mainiota purilaispaikkaa, joka oli suunniteltu ilmeisesti suomalaisia silmällä pitäen. Purilaispaikan seinässä on kosketusnäytöllä varusteltu automaatti, johon saattoi näpytellä tilauksensa sisään vailla minkäänlaista sosiaalista kanssakäymistä. Tilauksen valmistuttua sen sai käydä noutamassa ravintolan toisesta päästä, eikä kenellekään tarvinnut puhua sanaakaan. Suomalaisille introverteille tämä oli mitä parahin ratkaisu, joten tilasimme annokset, jotka söimme tuijotellen pöytää kaikessa hiljaisuudessa vältellen katsekontaktia muiden kanssa.

Kupu ravittuina suuntasimme nyt Villen Skodillacin keulan kohti Rovaniemeä. Ajellessamme moottoritietä pääsimme tutustumaan paikalliseen hirvikulttuuriin. Tällä kertaa automme oli kuitenkin niin täyteen ahdettu että hyvästä yrityksestä huolimatta (ja kiitos Pasin salamannopeiden refleksien) emme ottaneet keskellä moottoritietä liftaamassa ollutta ylimääräistä hirveä kattoikkunan kautta matkaamme bändimme uudeksi kosketinsoittajaksi.

Nykyteknologian ansiosta saimme seurattua livenä Ullautusmobiilin sijaintia ja kävi ilmi että lorviessamme Ruotsissa oli paku pyrähtänyt ohi ja ajeli kilometrin-pari meidän edellämme. Rovaniemelle oli vielä n. 40 km matkaa, kun havaitsimme pakun pysähtyneenä bussipysäkille ja lauma epämääräisiä hippejä oli purkautunut autosta patsastelemaan auton ympärille. Kävi ilmi, että viimeisen puolen tunnin ajan auto oli jännästi tärissyt. Tärinä oli kasvanut hiljalleen massiivisemmaksi jytinäksi, joka yltyi siinä määrin että auto oli pakko ajaa tien sivuun. Lähempi tutkiskelu osoitti, että pakun vasemman takapyörän pultit olivat löystyneet siinä määrin, että niitä saattoi jokaista kiristellä ja löystytellä sormin. Käytännössä rengas oli puoliksi jo irti. Rengasavain oli suullisen perimätiedon mukaan pyörinyt ikävästi jaloissa ja siksi jätetty Kuopioon, joten ei auttanut kuin yrittää kiristellä pultteja Leathermanilla. Tämä ratkaisu kantoi n. 5 kilometriä, jonka jälkeen auto täristi taas siinä määrin että meidän oli pakko kurvata paikallisen Salen pihaan. Salen pihassa havaitsimme että ajamamme viiden kilometrin aikana yksi ”kiristetyistä” muttereista oli päättänyt vaihtaa maisemaa ja muut pyörivät taas vapaina jengoillaan puoliksi irtonaisina.

Tekniikan pohtiessa ratkaisua kävimme täydentämässä eväsvarastoamme Salessa ja Juhani ilmoitteli Grandeen että saatamme myöhästyä, sillä autossamme on logistisia ongelmia. Pitkällisen odottelun jälkeen löysimme paikallisten Salenkävijöiden joukosta yksilön, joka kantoi rengasavainta aina mukanaan ja saimme lopulta pultit kiristettyä – matka saattoi jälleen jatkua. Ajellessamme kohti Rovaniemeä Pasi vilkuili edessä rötköttävää pakua ja pohti ääneen: ”15 kilometriä matkaa, ai että… Kestäis nyt tuo paska edes sen. Jos Rovaniemelle selvitään niin aamulla me voidaan hypätä Skodaan ja lähteä kohti Kuopiota. Huikataan vaan ovelta että ’Ei täs mitään, me lähdetään, koittakaa selviytyä pojat ja keep the faith!’”

Aikataulusta tyylikkäästi myöhässä saavuimme Grandeen, jossa roudaus tapahtui vikkelästi ja kamat olivat nopeasti pystyssä.

Koska taustanauha oli temppuillut Kuopiossa, päätimme Rovaniemellä luottaa vanhempaan taustanauhatietokoneeseen. Jo soundcheckissä havaitsimme, kuinka hitaudestaan huolimatta tämä vanha sotaratsu teki kuitenkin pyyteettömästi sen mitä piti; ei enempää, eikä vähempää.

Huojentunein mielin suuntasimme paikallisen pizzerian kautta Juhanin meille varaamaan majapaikkaan, joka sijaitsi tien toisella puolella Grandesta. Tämä oli helpotus, sillä taksi keikan jälkeen tulisi näin varsin edulliseksi.

Majoituspaikka oli keskimääräiseen bändimajoitukseen verrattuna luksustasoa – tiloista löytyi nukkumapaikat kaikille ja ennen keikkaa oli mahdollisuus käydä jopa saunassa. Keikkaa odotellessa Juhani keskittyi popittamaan Iron Maidenia bluetooth-kaiuttimesta, itse puolestaan ihailin edellisten asukkaiden jääkaappimagneetti-sanoin väsäilemää runotaidetta jääkaapin ovessa.

Ennen keikkaa ehdimme hetken vielä notkua takahuoneessa tutkien seinille tuherrettuja filosofisia mietelauseita.

Keikka itsessään sujui loistavasti, ollen soitannollisesti varmasti yksi parhaista soittamistamme keikoista. Soundillisestikin keikka oli hyvin onnistunut. Keikan jälkeen saimme jokusen cd-levyn myytyä ja paikalliset kitarasankarit kävivät kummastelemassa Kempereitämme. Rovaniemellä roudata sai vasta valomerkin jälkeen, joten jouduimme odottelemaan tovin ennen kuin saimme pakata kaluston autoon. Lyhyet yöunet ja aamuvarhain matka jatkui kohti Kuopiota.

Mitä viikonlopusta jäi käteen? Ainakin opimme, että minnekään ei kannata matkustaa ilman rengasavainta. Vai opimmeko sittenkään?

-Iiro / Ode In Black